torstai 29. tammikuuta 2009

29.1.09 Tokoa

Hannelen kanssa Riihikalliossa tokoilemassa. Tänään oli tavoitteena tehdä kaikki EVL liikkeet kisanomaisesti. Ei välipalkkaa, kolmen ja viiden liikkeen sarjoissa.

Ensin paikallaistuminen ja paikallamakuu. Vire turhan korkea paikallaoloille, taisi piipata vähän kun poistuimme piiloon. Muuten paikallamakuut hienot.

Seuraavassa erässä kaukokäskyt, idari ja ruutu.
  • Kaukokäskyt teknisesti hyvät, etäisyys pieni, noin 7m. Ei noussut seisomaan ekalla käskyllä, uskalla tehdä selkeä käsky!
  • Idari oli vähän levoton, oli innokas. Seuraamisessa kontakti ei aivan priimaa, mutta teki asennot ja oli innokas, jee. Idari ollut viime aikoina meille vaikea, joten tämä suoritus oli oikein hyvä. Nyt asentojen vahvistusta lisää.
  • Ruutu oli aseteltu siten, että lähestyspaikalta ei nähnyt ruutuun. Ruutu oli Hannelen ruutu, Troyan kosketusalusta. Ensimmäinen ruutu oli hiukan epävarma, Nessa ravasi ruutuun. Meni oikein kosketusalustalle. Palkkaus. Otin toisen ruudun heti perään, nyt laukkasi ruutuun hienosti. Käskin Nessan maahan ja kävelin kuviot. Kun olin kutsumassa Nessaa, mokoma olikin seurannut minua jo jonkin aikaa. Nyt siis treenattava myös ruudussa makuulla pysymistä!!

Seuraavassa satsissa tehtiin loput liikkeet. Ensin luoksetulo, sitten ohjattu nouto, metallinouto, tunnistusnouto ja seuraaminen.

  • Luoksetulo oli hyvä. Laukkasi kohtalaista vauhtia, pysähtyi kivasti, loppuasento ok. Tällaisia lisää!
  • Ohjatussa noudossa haettiin oikeaa kapulaa, keskikapulaa ei ollut, Hannele vei. Ok suoritus, laukkasi merkille, ravasi kapulalle, takaisintullessa laukkasi osan matkasta. Luovutus melko vino.
  • Metallinouto hyvä, vauhdikas, laukkasi molempiin suuntiin, luovutusasento ok.
  • Tunnari oli vähän tavallista vaikeampi, ilmeisesti sen takia että kapulat olleet pitkään minulla autossa. Nosti jopa väärää ja tarkensi hyvin pitkään. Toi lopulta oikean, piti kapulaa hyvin, luovutusasento hyvä.
  • Seuraaminen vähän levotonta. Oli innokas, edisti vähän, välillä väljää. Juoksun alussa hypähti ilmaan, hitaan käynnin alussa pieni "rynnistys". Kauttaaltaan ok seuraamista, Hannele käskytti.

28.1.09 Tokoa

tänään oli vähän erilainen keskiviikko. Agilitytreenit vietettiin videoita omista suorituksista katsellen. Treenaamisessa keskityttiin tokoon niissä pienissä väleissä kun ehdittiin. Tänään tehtiin pelkästään ohjattua noutoa Nessan kanssa.

Ressun pihassa ennen lenkille lähtöä tehtiin ohjattuo, haettiin oikeaa. Etäisyys merkiltä leveyssuunnassa noin 5m, pituudelta noin 3m. Vain oikea ja vasen kapula, ei keskikapulaa. Nessa meni merkille hiukan varoivaisesti ja haki oikean kapulan ravaten. Myös tuonti ravaten. Kolme toistoa, kaikki menivät jotakuinkin samalla tavalla.

Yhdet kaukokäskyt, palkkaus taaksepäin heittämällä heti onnistuneesta seiso-istu vaihdosta. Etäisyys vain viisi metriä. Seuraamista tennispallo maassa. Aivan mieletön häiriö! Ei meinannut pitää kontaktia, kun olisi halunnut tuijottaa vain tennispalloon.

Ennen videoita tehtiin vielä toinen ohjatun noudon treeni parkkiksella. Samanlaiset etäisyydet kuin aikaisemmassa treenissä, tällä kertaa vasen puoli. Ensin keskityimme merkin vauhtiin. Palkkasin pari kertaa ripeästä merkillemenosta. Laukkasi merkille, ravasi kapulalle ja takaisin. Luovutus vähän vino, mutta melko ok.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

26.1.09 ja 27.1.09 Lepopäiviä

Nyt on löysäilty parin päivän ajan. Osittain syystä että välillä pitää levätä ja osittain syystä että mamma ei ole jaksanut. Laiskimus.

Huomenna jatketaan.

maanantai 26. tammikuuta 2009

25.1.09 Agikisat

Agikisat Hyvinkäällä, koiraurheilukeskuksessa. Tosi kiva paikka, etenkin näin talvella kun on yleensä kylmä odotella.

Nessan startti oli aamun ensimmäinen. Rata oli ihan ok, pitkiä suoria, joissa esteiden kulmat vähän hankalasti. Mutta siis aika perusrata, täysin tehtävissä.

Nessa lähti kivalla vauhdilla ja eteni kivasti. Yksi rima takaaleikkaukselta, luultavasti olin liian lähellä ja pysäytyin vauhdin kun Nessa oli riman päällä. Keinu ja pituus ja putki ok, puomin ylösmeno ok, mutta sitten mokasin pahemman kerran. Mikä on kisoissa tärkeintä, TEHDÄ VARMAT KONTAKTIT ja mitä minä tein, vedätin Nessaa niin että hyppäsi puomin kontaktin (haakkaan päätäni seinään) ja puomin jälkeen juoksi täysillä perääni tyyliin "mamma älä jätä" ohittaen pari estettä. Siitä siis kontaktivirhe ja kielto. Rauhassa palautin Nessan oikealle radalle, jossa tehtiin hieno takaaleikkaus. Mutta, mutta... Viiimeiseltä suoralta jälleen kaksi rimaa alas kun juoksin Nessan edellä. Onneksi teki hienon keppien sisäänmenon vaikka vauhtia riitti.

Mitä opimme:
  • Tee varmat kontaktit, ÄLÄ VEDÄTÄ!!
  • Tee rataa yhdessä Nessan kanssa, älä kiirehdi turhaan.

Simban vuoro tuli myöhemmin, ekana agirata, jossa oli pari sellaista kohtaa, johon en keksinyt rataantutustumisessa hyvää ohjaustyyliä, aina huono merkki. Ja niinhän siinä kävi, mun huono ohjaus veti Simban esteen ohi. En korjannut, vaan lähetin puomille, joten hylly. Pitkiä kaarroksia riitti, mutta Simba pysyi lapasessa. Ei siis totaalisen huono rata.

Toinen rata oli hyppyrata, melko helpon oloinen. Rata oli meiltä ihan kohtalaisen siistiä menoa, vain kolmanneksi viimeinen rima tippui. Aita oli kaarteessa ennen loppusuoraa, joten vedätinkö liikaa?

Mitä opimme:

  • Opettele valssaamaan koiran eteen, älä aina yritä päästä treeneissä pälkähästä takaaleikkauksin! Älä säästele itseäsi, vaan opettele myös edestä ohjauksia enemmän!

25.1.09 Tokoa

Tänään olin Simban ja Nessan kanssa agikisoissa, siitä lisää toisessa tekstissä. Mutta pitihän tilauisuutta käyttää hyväkseen myös tokon treenailumielessä. Nessan kanssa häiriössä istumista, paikallamakuuta, idaria, seuraamista ja kakeja. Tytsy teki hienosti, ei juuri välittänyt häiriöstä. Nyt pitää panostaa oikealle käännöksiin seuraamisessa, niissä meinaa kontakti tippua ja tiiviys hävitä!! Eli treenaa nyt erityisesti käännöksiä oikealle!!

Päivän lopuksi pari ohjattua oikealle. Edelleen keskikapula vetää. Nyt pitää muuttaa treenitapaa, otetaanm vähäksi aikaa keskikapula pois varmuuden parantamiseksi.

24.1.2009 Tokoa

Lauantaina suunnattiin päiväunien jälkeen lasten kanssa koulun kentälle treenaamaan. Make oli liikenteessä mun autolla, joten lähdettiin melkein ilman treenikamoja kentälle. Löysin yhden merkiksi sopivan lasten kukkaruukun ja yhden noutokapulan, niillä sitten lähdettiin ohjatun korjaussarjaa tekemään.

Päätavoite oli siis tehdä ohjattua, vaikka tulihan siinä seuraamista, luoksetuloa, idaria ja kakeja vähän väännettyä.

Ensin noudatin oikeaa kapulaa. Keskikapulan ja vasemman kapulan tilalla lelut. Heti Nessa valitsi oikean noudettavan, teki alkuun hitaasti. Kolmannella toistolla vauhti jo parani, loppuasento oli edelleen vino. Väliin tehtiin muita liikkeitä ja sitten noudatin vasenta samaan tapaan kuin oikeaa. Meni ok, tehtiin kolme toistoa. Vauhti hidas.

Tästä se korjaussarja lähtee.

Lapsilla oli huippuhauskaa kun treenasin, he kiipesivät ylös ritäläportaita ja kipittivät alas ritiläramppia. Eivätkä millään tahtoneet lähteä kotiin. Oli siis kauttaaltaan melko onnistuneet treenit!

23.1.09 Tokoa

Aamulenkin jälkeen mentiin Nessan kanssa urheilukentälle tokoilemaan. tehtiin erityisesti ruutua, idaria ja ohjattua.

  • Ruudussa oleva apumerkki oli lähes piilossa ja ruudussa ei nauhoja. En tiedä sekoittiko tämä, mutta Nessa meni ruutuun vähän sivuun. parilla toistolla oikea paikka löytyi.
  • Idari meni hiekosti, Nessa meinasi kokoajan istua ensimmäisen seisomisen. Istuminen toimi kyllä hyvin! Nyt idareita, joissa pieni käsiapu seisomiseen varmuuden lisäämiseksi. Ja myös pelkkää seuraamista törppöjen ympäri.
  • Ohjattu oli yksi ka´tastrofi. Vaikeutin liikaa kun kaikki kapulat olivat lumipenkan takana. Merkki ok, mutta ensin oli lähdössä vasemmalle, sitten keskikapulalle ja lopuksi ruutuun. Nessa kävi autossa, jonka jälkeen tein ohjattua helpompaan suuntaan. Taas keskipapula veti puoleensa ja lopulta ei sitten haettu mitään. Korjaussarjaa tiedossa...

Iltalenkin yhteydessä ei ollut tarkoitus tehdä mitään, mutta kun urheilukentällä oli niin loistavaa häiriötä (pulkkailijoita ja luistelijoita) niin tein nessan kanssa lyhyen treenin paikallaanistumista, seuraamista ja luoksetuloa. Ok treenit, seuraamisessakin kontakti piti hyvin!

22.1.2009 Tokoa

Nessan kanssa tokoilua iltalenkin yhteydessä. Tehtiin tiellä seuraamista, jääviä liikkeitä, luoksetuloa ja kaukokäskyjä.
  • Kaukokäskyissä ongelmana on tuo seisomasta istumaan, heti kun etäisyys kasvaa, takajalat tulevat vähän eteenpäin. Paljon on nyt vahvistettu oikeaa vaihtamista lähietäisyydellä ja oikeasta vaihdosta suoraan palkaten. Pitäisi muistaa käyttää myös takapalkkaa.
  • Luoksetulossa käytin nyt takapalkkaa, jolloin pysähtyy seisomaan nätisti. Ongelmana on se, että ennakoi pysäytystä ja hidastaa. Aion ehkä tehdä kompromissin, jossa panostan pysähdykseen vauhdin kustannuksella. Pitää silti myös tehdä suoria luoksetuloja!!
  • Nessa alkaa pikkuhiljaa taas muistaa istumista, nyt vaan seisominen meinaa helposti mennä istumiseksi. Normaalin seuraamisen yhteydessä onnistuu jo melko kivasti, idarin yhteydessä vaikeuksia. Lisää toistoja, selvä ero äänenpainoissa.
  • Seuraaminen alkaa pikkuhiljaa luistaa. Vire aika ok, pitää kontaktia aika hyvin vaikka kohtalaista häiriötä. Edistää vähän, välillä vinottaa hiukan. Näihin en tässä vaiheessa puutu.

perjantai 23. tammikuuta 2009

21.1.09 Agia

Tänään meillä oli Simban ja Nessan kanssa Villen ohjauksessa parin tunnin agitreenit.

Ensin lämmiteltiin radalla, jossa harjoiteltiin kepeille irtautumista ja väärään putkenpäähän viemistä. Radalla myös pussi ja A-este. Tämä oli Simballe melko helppo rata, siinä sai juosta lujaa ilman tiukkoja haltuunottoja. A:n kontaktit hyviä, kepit hyvin. Kaikenkaikkiaan nättiä. Nessalla myös kivoja ratoja. Nessalle ei sopinut poispäinkäännös kepeille kuten simballe, vaan Nessa oli parempi heittää keppeihin. huolimattomasta ohjauksesta (en vetänyt tarpeeksi) Nessa ampui suoraan kepeiltä putkeen ja jätti aidan suorittamatta.

!! Putken pää tosi kova magneetti, muista ohjata kunnolla sitä edeltävälle esteelle!!

Toinen lämmittelyrata oli vääntöä pienessä tilassa. Pitkästä aikaa menetin Simbaan hermoni, kun lähti räkytys ja älyttömyyslinjalle. Simban haltuunotoissa muistettava suhina. Muista liike, vaikka väännetään pienessä tilassa. Se nopeuttaa koiran liikkumista ja tehostaa ohjausta. Nessalle sopi patremmin, muista ettet unohda koiraa putkeen kertomatta suuntaa mihin liikut. Nessan kanssa varottava liikaa kiirehtimistä, voi pudottaa esteitä jos kiirehtii liikaa.

Lopuksi tehtiin täyttä rataa. ekalla ohjasin kai Simbaa vähän lepsusti, joskin ok rata. Tokalla tehtiin muuten hyvä rata, mutta ohjasin unohduksissani putken väärään päähän. Simban kontaktit oli tosi hyvät! Nessan eka kokonainen rata oli siisti. Nessa teki mitä osasi, nätit kontaktit, hyvin vauhtia ja tosi hieno keppien sisäänmeno! Toisen radan olisikin voinut jättää tekemättä...

!! Jos saat yhden tosi hyvän radan kasaan, älä tee perään vielä yhtä!!

torstai 22. tammikuuta 2009

21.1.09 Tokoa

Keskiviikko, treenipäivä. Ennen agilitytreenejä käytiin tokoilemassa Nessan kanssa Malminkartanon sirkuskentällä.

Teimme seuraamista, idaria, ohjattua, ruutua, noutoa ja luoksetuloja.
  • Ruudun tarkoituksena oli harjoitella häiriömerkkejä ja merkillemenoa vaikka takana oli se melkein merkin näköinen metallitanko. Hienosti meni, Nessa teki merkin hyvin häiriöstä ja merkin huonosta näkyvyydestä (valkoinen merkki täysin lumisessa massa) huolimatta. Ruutukin meni hyvin, ei häiriintynyt häiriömerkeistä. Vire hyvä, teki innokkaasti.
  • Ohjattu nouto oli myös reilusti vaikeutettu, osin kyllä suunnitelmallisesti. Valkoinen merkki, kapulat suurelta osin lumikinoksen peitossa. Ensin Nessa aikoi varastaa suoraan kapuloille, mutta uusinnassa muisti merkin. Suuntasi hienosti oikealle kapulalle kuten oli tarkoituskin. Vähän aikaa tosin meni lumikinoksesta kapulaa etsiessä. Palautus ravilla, loppuasento hyvä.
  • Luoksetuloissa lähinnä srisomaan pysähtymistä. Teki ihan ok, niinkuin osaa.
  • Nouto meni kivasti. Haki innokkaasti, toi laukalla. Luovutus ok.
  • Idari on edelleen vaikea. Nyt istuu herkästi myös seisomisen. Vire matala, laahaa seuraamisosuuksissa vähän takana.
  • Seuraaminen aika ok, edistää vähän. Piti hyvin kontaktin häiriökoirasta huolimatta.

20.1.09 Tokoa

Tämä päivä meni juuri niinkuin ei suunniteltu. aamulla hirveellä kiireellä allergiasairaalaan, Eetu silmätulehduksen kourissa mukaan. Mietin, että eihän siellä kauaa mene, niinkuin ei viimeksikään. maksoin 1,5 tunnin parkkimaksun. Lääkäri oli myöhässä, ei siinä mitään. Ja lääkärissäkin kului melkein tunti, ei siinäkään mitään. Mutta kun alettiin sairaanhoitajan luona opettelemaan PEF puhaltelua pienen miehen kiljuessa vieressä ja parkkiajan umpeuduttua, alkoi hermorakenne rakoilla. Onneksi Make pelasti ja haki Eetun mummilaan. Menin vielä labraan ja verikokeisiin ja labrasta sairaanhoitajalle uudestaan. Olin ulkona allergiasairaalasta puoli yhdentoista maissa, Eetun silmätippapullo laukussa ja koira lenkittämättä. Ja työpäivä alkoi kello 12. Eipä siinä mitään, Nessa sai matkustaa jälleen autossa kun ajoin hirveällä kiireellä ensin mummilaan tippoja viemään ja sieltä suoraan töihin. Rentouttavaa!

Tokoilua oli tänään tarkoitus tehdä enemmänkin. Lopulta tokoilu kutistui pieneen seuraamis- ja kaukokäskytreeniin työpaikalla. Kotiin päästyäni olin suunnitellut tekeväni ruutua ja ohjattua ainakin, mutta kun Make soitti ja pyysi käymään reissussa matkalla, en vaan jaksanut muuta kuin lähteä lenkille koirien kanssa. Paha ihminen.

maanantai 19. tammikuuta 2009

19.1.09 Vapaapäivä

Tänään meillä oli harvinainen päivä, pidimme treenivapaata. Ainakin melkein, vähän perusasentoja kuitenkin tehtiin iltalenkin yhteydessä.

18.1.09 Näyttely

Näyttely Lahdessa Nessan kanssa. Minulla oli lapset mukana ja Miia tuli myös mukaan esittämään Nessaa. Onneksi Miia oli mukana, muuten olisin kyllä ollut totaalisesti pulassa!

Nessa esiintyi kehässä ja kehän ulkopuolella hienosti. Tuomari ei ollut kuitenkaan aivan vakuuttunut Nessasta, liian kapeapäinen ja karvaton hänen makuunsa. Tulokseksi saimme kuitenkin sen H:n mitä olimme hakemassa. Nyt meitä ei enää näyttelyissä tapaa. Arvostelu luettavissa Nessan näyttelysivuilta.

Näyttelypäivä oli selvästi Nessalle tosi rankka. Mummulassakin Nessa vain nukkui.

18.1.09 Tokoa

Näyttelyn yhteydessä teimme pieniä pätkiä tokoa.Harjoittelimme erityisesti kontaktin pitämistä seuratessa hyvin häiriöisessä tilassa. Onnistui hienosti!

Kaukokäskyt toimivat hyvin, vaikka häiriötä oli tosi paljon. Tehtiin noin 5m etäisyydellä.

Paikallaanistuminen onnistui häiriössä myös hienosti, aika nin minuutin ja en ollut piilossa.

17.1.09 Agia

Tänään tehtiin agia omalla pihalla Simban ja Nessan kanssa. Treeninä oli clean runin 1/09 numeron Backyard dogs -sarjan 1 ja 2 harjoitus. Aiheena näissä takaaleikkaus.

Aloitettiin Nessan kanssa, jolle treeni olikin tosi vaikea. Monta tiukkaa takaaleikkausta pienessä tilassa tuottivat ongelmia. Nessa kääntyi usein aidan edessä hyppäämättä hyppyä lainkaan. Takaaleikkauksia treenattava lisää, mutta ensin helpommilla sarjoilla.

Nyt tulee huutia ohjaajalle: ÄLÄ HINKKAA!! Minun piti tietenkin toistaa treeniä, kunnes onnistumme. tämä meni titenkin toivottamaksi hinkkaamiseksi, joka lopulta rasitti koiraa niin hekisesti kuin fyysisesti. pienessä tilassa ja vähällä vauhdilla hypittiin koko ajan 60cm esteitä ja vielä kovalla pohjalla. Nessa oli illalla selvästi jumissa. Ja toki into ja vauhti kärsivät hinkkamisesta.

Simballe treeni oli selvästi helpompi, se kun hakee esteille hyvin ja osaa takaaleikkauksen hienosti. Simpulle hyvä treeni!

perjantai 16. tammikuuta 2009

16.1.09 Tokoa

Hannelen kanssa Riihikallion koululla tokoilemassa Nessan kanssa.


  • Ruutu: Hannelen ruutu, paljon omia häiriömerkkejä, ilman kosketusalustaa. Merkkinä lasten kattilan kansi matalien merkkien vahvistamiseksi. Ekalla kerralla ei ymmärtänyt että kattilan kansi on merkki, käsiavulla löysi merkille. Seuraavalla toistolla löysi merkin, suorapalkkaus. Seuraavalla merkki ja siitä ruutuun, jäi etureunaan ja maahanmennessä tassut ulkona ruudusta. Etureunaan jääminen uusi, toisella käskyllä hakeutui ruudun takareunaan. VAHVISTETTAVA OIKEAA PAIKKAA KOSKETUSALUSTALLA JOKA TREENISSÄ!
  • Toinen ruutu treenin lopussa oli muuten sama, mutta tein vastakkaisesta suunnasta ja ruudussa Hannelen kosketusalusta. Meni tosi hienosti.
  • Idari: istuminen on vaikeaa. Muista apuina katse ylös ja korkea "IStu". Kun istuminen saatiin kuntoon, istui myös seisomisen. Näitä vahvistettava paljon. Seisominen matalammalla äänellä, katse eteen, istuminen korkea ääni, katse ylös, maahanmeno katse alas, matala ääni. Muista myös tehdä erikseen seuraamista törppöjen ympärillä.
  • Ohjattu nouto: Hannele vei, haettiin vasenta kapulaa. Meni hyvin.
  • Tunnari: Rivi, oma minun kapula, loput Hannelen. Meni hyvin. Vähän epävarma loppuasento, koska keskiviikkona epäonnistui. Lisää vahvistusta, aina kun joku muu mukana treenaamassa. Ja kun onnistuu ekalla, lopeta siihen.
  • Paikallamakuu: tehtiin lyhyt makuu Perro ja Troya Nessan molemmin puolin. Nessa turhan innoissaan jätettäessä, oli ryöminyt vähän eteenpäin. Takaisintullessa toruin ja jätin uudestaan. Pysyi lyhyen ajan hyvin.
  • Seuraaminen: melko tiivistä ja innokasta seuraamista normaalikäynnissä ja hitaassa käynnissä. Käännökset ok. Edistää jonkin verran, mutta tähän en aio puuttua. Juoksuseuraaminen turhan edistävää ja väljää. Juoksuseuraamista namin kanssa seuraavassa treenisessiossa.

torstai 15. tammikuuta 2009

15.1.09 Jälki

Nessan kanssa janatreeniä ammaleisella hiekkakuopan pohjalla. Maassa routaa ja vähän lunta. Tuulinen keli. Jäljet eivät vanhentuneet käytännössä lainkaan. Janojen pituudet 30-40m.

Ensimmäisillä janoilla ongelmana vinoon lähteminen jäljen myötäisesti. Vaikutti siltä, että tuuli kuljetti hajuja nenään, vaikka tekikin janaa melko matalalla nenällä. Lisäksi janat ehkä turhan vaativia pituudeltaan. Hyvää: jäljet löydettiin, joskin ensimmäisillä tarvitsi uuden lähetyksen janan suoristamiseksi, ilmaisi hienosti kaikki kepit. Viimeinen jana oli täydellinen: Nessa eteni suoraan, itsenäisesti, nenä maassa ja otti heti oikean jäljen. Eli melko tyytyväinen olen treeniin.

Seuraavaa kertaa varten yritän merkata lähetyskohdat muuten kuin krepeillä. Lyhyempiä janoja, 20-30m.

Mitä kannattaa tehdä kun koira alkaa mennä vinoon? Aloittaa alusta, kiristää hihnaa kunnes korjaa suunnan, vai? Tietenkin täytyy helpottaa treeniä seuraavalla kerralla, mutta miten korjata virheen treenitilanteessa.

Jälki: Mitä pitää treenata?

Nessan jäljestäminen on melko tarkkaa, sopivan rauhallista ja innokasta. Kppien ilmaisu tällä hetkellä varmaa, ilmaisu maahanmenemällä. Etenkin keppijäljillä nostaa hyvin kaikki kepit, joskus pitkillä jäljillä voi joku keppi jäädä nostamatta. Tämä lähinnä silloin, kun on eksynyt vähän jäljeltä, haistettuaan kepin ei kyllä ohita. Janat sujuvat melko hyvin noin 20 metriin asti, tämän jälkeen voi vinottaa.

Tee hyvä lähetysrutiini, erilainen kuin ilmavainuisessa työssä. Sivulle, "jälki, jälki" kuiskimista, kun katse tiiviisti eteenpäin, lähetys käskyllä "eteen jälki".

Janat pitää nyt ottaa tehotreeniin, suoraa etenemistä janalla täytyy saada pidemmäksi, ainakin 50m asti. Tehdään janareeniä tallaamalla V muotoinen jälki polun molemmin puolin, merkitsemällä lähetyskohdat siten, että yhden treenin janat vaihtelevat 20-50m. Palkkana keppi noin 10 askeleen päässä merkin kohdasta.

Keppien vahvistamista keppijäljillä esimerkiksi kotipihassa. Näitä on helppo tehdä, joten olisi hyvä tehdä usein.

Pitkiä jälkiä mahdollisuuden mukaan. Sekä pelto että metsä. Jäljen pituus voisi olla 500m-1500m, gps täytyy kaivaa esiin. Ja vanhentaa voisi mielellään reilun tunnin ajan, taas mahdollisuuksien mukaan.

Palkkana namit kepeiltä ja lelu lopuksi. Vältä jälkien merkintää krepein, koska Nessa voi alkaa seurata myös kreppien hajua.

Muista myös vieraat jäljet!!

Toko: Mitä pitää treenata?

Simban TOKO:
Ihan vaan omaksi huviksi.

Nessan TOKO:

  • Seuraaminen vaatii pitkällä tähtäimellä totaalisen uudistamisen. Tällä hetkellä seuraaminen on vähän väljää ja intoa ei ole riittävästi. Kontakti pysyy melko hyvin. Mitkä ovat sopivat keinot seuraamisen uudistamiseen? Namiavulla seuraa tiiviisti ja innokkaasti, mutta tuntuu tylsältä palata niin paljon taaksepäin. Lelun kanssa intoa löytyy, mutta tarkkuus kärsii. Pohdittavaa...
  • Paikallaolot vaativat lähinnä ylläpitoa. Jostakin syystä makuulta ryömitään joskus harvoin eteenpäin.
  • Idari on tällä hetkellä vaikeaa, istumisessa jää helposti seisomaan. Pitäisi tehdä ihan erikseen asentoja ja neliöseuraamista.
  • Luoksetulo vaatii vauhtia ja terävyyttä pysähdyksiin. Pysähdysten terävyyden lisäämiseksi palkkaa taakse, ehkä jopa jätettynä alkupisteeseen.
  • Tunnari on ihan ok. Loppuasentotreeniä lisää.
  • Ohjatun noudon oikean kapulan hakemisen vahvistamista. loppuasentoa tässäkin paremmaksi.
  • Ruudun oikean kohdan vahvistamista. Vierasta ruutua aina kun mahdollista. Häiriömerkkejä.
  • Hyppynouto ok. Loppuasento eniten vahvistusta vaativa.
  • Kaukokäskyt sujuvat lähietäisyydellä hyvin. Etäisyyden kasvaessa vaikein on seisomasta istumaan, siinä kun pitäisi etutassujen liikkua taaksepäin. Vahvistetaan oikeaa liikerataa lähietäisyydellä. Palkka aina taakse.

Nessan TOTTIS:
Tätä aletaan varmasti enemmän työstää kunhan saataisiin TOKO alta pois. Seuraamiseen lisää tiiviyttä ja virtaa. Luoksetuloon ja noutoihin luovutusasento eteen. Tätä jo aloiteltu melko hyvin tuloksin. Noutoon vauhtia palkkaamalla esim kapulan revittämisellä. Asennot vauhdikkaammiksi esim. ravittämällä ja pyytämällä asentoja väliin. Pitkiä paikallamakuita häiriössä. Eteenmenon vahvistamista pallo tms. lelupalkalla. Ampumista aluksi leikin yhteydessä ja paikkamakuussa, sen jälkeen seuraamisessa ja noudoissa? Noudoissa ampumista ihan vaan sen takia, että oppisi tuomaan juttuja minulle vaikka ammutaan. Jotta se rulla pysyisi rauniokokeessa suussa vaikka ammutaan.

Katsaus vuoteen 2008 ja tavotteita 2009

Pitkä blogitauko takana, kuten todettua sitä ehtii joko treenaamaan tai kirjoittamaan treeneistä, ei molempia. Nyt yritän aktiviotua ja ehtiä molempia.

Aloitetaan vaikka pienestä katsauksesta vuoteen 2008. Paljon ehdittiin koiraharrastuspuolella tehdä, vaikka muutto periferiaan ja töiden alkaminen ovat vähän sekoittaneet pakkaa.

Simban kanssa saatiin kasaan pitkään haaveissa ollut tottelevaisuusvalion arvo. TVA juhlien jälkeen olemmekin tokoilleet hyvin laiskasti. Ja kisoihin ei ole enää tarkoitus mennä. Agipuolella saimme aloitettua kisaamisen kolmosluokassa, takana on neljä starttia ja peräti kolme tulosta. Viimeisin rata oli hieno, vain yksi rima tippui kun valssasin Simban eteen.

Vuoden 2009 tavoitteena on saada lisää kolmosluokan kisoja alle ja tehdä ensimmäinen nolla. Saas nähdä miten käy...

Nessan kanssa aloitettiin tokoura ja melkein saatiin se lopetettuakin. Yksi EVL ykkönen jäi odotuttamaan itseään. Agilityssä saimme kisauran korkattua, tosin uran avauksen tuloksena kolme hyllyä. Kyllä se siitä... Pk ja peko hommatkin aloitettiin. BH koe läpäistiin vuoden ja viiden päivän iässä ei-tosiaankaan-niin-hienolla tottiksella. Haussa Nessa teki syksyllä hienon HK1 tuloksen. Raunioilta on kasassa läpäisty PERA A ja ei läpäisty PERA B.

Vuoden 2009 tavoitteita on Nessalle niin paljon, etten ehkä niitä uskalla edes tänne kirjoittaa. Mutta hei, ainahan pitää olla jotakin mihin tähdätä, eikö? Tokotavoite on itsestään selvä, FIN TVA. Peukut pystyyn ensi sunnuntaina, jospa saataisiin se näyttelytulos ensin kasaan. Agissa pitäisi nousta ainakin kakkosiin, mieluusti kolmosiinkin. Riippuu siitä paljonko ehdimme treenaamaan. Pk-puolella HK2, EK1 ja JK1, hui! PERA B koekin olisi kiva läpäistä. Eiköhän nuo riitä. Vielä kun olisi aikaa treenata...

Rauniotreenit: talvitauolla ja sen jälkeen

Rauniot ja haku nyt talvitauolla. Tänä vuonna pisin tauko vuosiin, peräti kaksi ja puoli kuukautta. Eli maaliskuun alkua odotellessa...

Ennen talvitaukoa Nessan rullailmaisu meni vähän lukkoon, ilmeisesti PERA B epäonnistumisen vuoksi. Siellähän kävi niin, että Nessa tiputti rullan suustaan laukauksen kuullessaan. Tätä nyt työstetään, kunhan saan aseen hankittua (paukkuja on jo). Pidän nyt kyllä hyvän tauon enkä vielä ota rullia esiin. Enivei, ennen taukoa rullaan tuli pieni lukko, jonka saimme avattua ottamalla irtorullat käyttöön. Irtorullaa pari treeniä raunioilla ja metsässä. Rullat tulivat hyvin käteen asti.

Tauon jälkeen pari treenikertaa irtorullilla vielä, sitten takaisin kiintorullaan. Tauon aikana toivottavasti saadaan paukuteltua niin paljon, ettei 6mm pyssy enää aiheuttaisi reaktiota lainkaan. Sitten saisi pikkuhiljaa 6mm paukun yhdistettyä raunioille ja sitten myöhemmin 9mm paukun myös. Jospa loppukesään mennessä sietäisi tuon 9mm paukkeen kuin ei mitään.
Tärkeimpänä yksittäisenä asiana rullan tuominen aina loppuun asti. Tämä muistettava aina. Jos Nessan päästää luistelemaan kerran, yrittää varmasti uudestaan.

Mihin muuhun kiinnitetään huomiota? Metsässä into on avainsana. Hallinnassa annetaan vähän löysää, jotta intoa saadaan hilattua kattoon. Välillä peräänlähtöjä, välillä käydään hakemassa haku metsästä. Eli ihan kaikki ukot eivät valmiita. Tehdään myös keskilinjan ylityksiä ja tyhjiä. Minä alan lenkkeillä ja pyöräillä, jotta saadaan Nessan peruskunto kohenemaan (ja minun siinä sivussa). Vierailuita uusiin ryhmiin ja vierailevia maalimiehiä jos mahdollista. Umppereita niin usein kuin mahdollista.

Raunioilla työstetään B-koetta. Hankalia tarkennuksia, maalimiehet jäävät aina piiloihin treenin loppuun asti. Välillä paljon tyhjää aluetta, välillä suoraan alueelle, jossa kaiki maalimiehet. MYÖS YLHÄÄLLÄ OLEVIA!

Tänne voisitte ryhmäläiset kirjoittaa kommentteihin omia suunnitelmia treenitauon jälkeisistä treeneistä.

Vanhaa agia

Agia 24.4.08

Oltiin Maunulassa ihan oman poppoon kanssa.

Nessa hiffasi maksirenkaan. Tehtiin eri kulmista, jopa kiertämisiä. Harjoiteltiin vhn maksihyppyä (kiertää helposti) sekä okseria matalana. Hyppäsi okserin kivasti.

Simban kanssa rengasta ja okseria. Okserin kanssa meni ok, pitäisi saada lisää pohdintaa tekemiseen.


Agia 26.4.08

Agia Maunulassa Helenan, Villen ja Riikan kanssa. Peilikuvatreeni, sama treeni Simballa ja Nessalla.
  • Nessa teki treenin medi esteillä. Pysy hyvin hallinnassa, kääntyy tiiviisti. Irtoamista harjoiteltava. Vielä halppo ohjata, kun vauhti vielä melko hidasta. Muista ohjata kunnolla putkeen!!
  • Simban kanssa harjoiteltiin ennen estettä kääntämistä. Millä saisi hyppäämään lyhyemmän hypyn? Millä saisi kiertämään esteen taakse paremmin (hyppää heti siivekkeen jälkeen ja helposti kaataa esteen/tiputtaa riman)? Simban kanssa myös kontakteja, meni hyvin.

Agia 15.4.08

Simban agitreenit. Tehtiin kontakteja ja ohjaustreeniä. Kontaktit onnistuivat hyvin, alkoi jo laittaa etutassut maahan ilman nameja maassa.

Ohjaustreenin oppeja:

  • Jos suora kahden hypyn aloitus, jonka jälkeen käännös putkeen, muista ottaa haltuun ennen toista hyppyä, jotta pieni käännös putkeen.
  • Muista kääntää ennen hyppyä!! Putkesta tultiin hypylle, josta piti tehdä välistäveto seuraavalle esteelle. Simbalta suuri kaarros, koska en kääntänyt ennen estettä.
  • Haltuunotossa ennen putkea olisi luultavasti puolivalssi toiminut paremmin kuin takaaleikkaus.

Agia 12.4.08

Simban kanssa 2. ja 3. startti kolmosissa. Tuomarina Miia Laamanen. Radat melko kiharaisia, mutta me pystyimme radalla! Ekalta 15, rima, kielto putkella ja keinun alastulokontakti. Tokalta 3 rimaa (yksi okserilta) ja 2 kertaa kielto kepeiltä (meni 2. väliin) sekä sen vuoksi pari sekkaa yliaikaa, tulos 27 ja jotain.

  • Rimat tippuivat lähinnä tiukkojen haltuunottojen kohdalla, älä tiputa käsiä! 2. radalla tippui eka rima, harjoittele sitä että menet pitkällä kutsumaan koiraa.
  • Keppien avokulmaa kovasta vauhdista harjoiteltava, muista myös oma juoksulinja, anna aikaa ottaa oikea väli.
  • Muista että jos radalla paljon haltuunottoa, koira ei ehkä enää irtoa yhtä hyvin,vie paremmin putkiin ym.
  • Keinun alastuloa muiden alastulojen ohella hinkattava.
  • Aitojen välistä ulkokulmaa sujuvammaksi.
  • Kovasta vauhdista haltuunottoa harjoiteltava.

Siinäpä suurimmat. Paljon jäi taas hampaankoloon, sillai hyvällä tavalla. Mutta iloinen olen siitä, että pysyimme radalla. Mielestäni minun ja Simban molempien viretila oli kohdillaan. Simba keskittyi, muuta oli ihan kivan nopea ja minä en sählänyt mitään aivan toivottomia juttuja. Tästä on hyvä jatkaa!

Agia 11.4.08

Aamulla menimme Ojankoon agiloimaan. Nessan kanssa teimme keppejä ja maksirengasta.

  • Keppejä jatkoimme remmin kanssa. Nessa selvästi on hiffannut miten kepit pujotellaan, mutta vauhti ei ole vielä löytynyt. Useammat toistot ja lisääntyvä varmuus auttavat varmasti tähän.
  • Maksirengas on vaikea. Hyppää oikein ainoastaan, kun näytän lelua renkaan läpi. Muuten menee alta, vaikka laitoin rimat estämään väärästä kohtaa hyppäämistä. Lisää toistoja...

Simban kanssa tehtiin pääasiassa kontakteja ja putkea. Siinä sivussa tehtiin myös vähän muita esteitä.

  • A ja puomi menevät kivasti, kun alastulolla nameja, ilman niitä alas asti laskeutuminen meinaa välillä unohtua.
  • Tehtiin pitkästä aikaa keinua. Aloitettiin myös keinun kontaktien vahvistaminen namilla. Silloin tomi hyvin.
  • Putken umpikulmat ja lähimmän putken pään ohittaminen toimivat yllättävän hyvin. Lisää treeniä kuitenkin tehtävä.

Agia 10.4.08

Tänään oltiin TT-ryhmän torstaitreeneissä. Paikalla myös Miia ja Iines.

  • Ohjaustreeninä kaksi aitaa, u-putki ja kaksi aitaa. Ensin suoraan irtoamistreeninä, sitten valssitreeninä ja lopuksi takaaleikkauksina. Suorassa irtosi hyvin. Ekalla valssikierroksella kaarteet pitkiä, toisella jo parempi. Takaaleikkauksiin reagoi kivasti, sujuvuudessa vielä parannettavaa.
  • Rengas maksikorkeudella, tehtiin tänään ekaa kertaa. Oli vaikea hahmottaa, olisi mielellään tullut renkaan ali. Lisää treeniä kaivataan. Osasi tulla renkaan läpi, kun näytti elvästi kädellä. Toistoja noin 15, molemmilta puolilta.
  • Kepit remmin avulla. Nyt oli tapahtunut nopeaa oppimista. Osasi pujotella lähes virheettä 6 keppiä! Vauhtia kaivataan lisää...
  • Lisää nenäkosketusta kotona. No, ei mee ihan kuin elokuvissa. Kun lätkä mulla kädessä, koskettaa nenällä hyvin. Kun jossakin muualla, olen opettanut vahingossa Nessaa lipaisemaan kielellä alustaa. No, jatketaan harjoituksia.

Agia 9.4.08

Tänään agiloitiin vähän itsekseen.

  • Nessalle aloitin tänään nenäkosketuksen kukka-alustaan.Ensin laitoin lattialle, ei tajunnut koskea nenällä vaan yritti tassukosketusta. Sitten otin lätkän käteen, hiffasi nopeasti. Muutaman toistokierroksen jälkeen laskin lätkää pikkuhiljaa. Siirsin myös olohuoneeseen, mutta kun lätkä lattialla, ei enää hiffannut. Myöhemmin toistoja lätkä teipattuna seinään, jotta saan oman käden pois. Tähän pisteeseen jäätiin tänään, myöhemmin lasketaan lätkää vain alaspäin ja yritetään saada nenäkosketus myös maassa olevaan lätkään.
  • Ojangossa illalla keppejä Anne-Marian neuvoilla, koira hihnassa. Palkka 6 kepin päässä. Alkoi sujumaan noin 6 toiston jälkeen. Yhteensä toistoja noin 12. Rengasta matalalla renkaalla, on selvästi ymmärtänyt että renkaan keskeltä on tarkoitus mennä. Kokeilin myös renkaan läpi lähettämistä ja hankalampia kulmia. Seuraavaksi maksirengas. Lopuksi vielä irtoamista kahdella esteellä, hyvin irtosi!
  • Simban kanssa puomin ja aan kontakteja, menivät hyvin namin avulla. Myös parit kepit ja jaakotustreenit.

Vanhat jälki

Jälkeä 24.4.08

Nessan kanssa jälkeä Korson nurtsilla, namijälki, noin 200 askelta, noin 6 kulmaa. Meni hyvin, jäljesti nätisti joka askeleen löysässä hihnassa.


Jälkeä ja tarkkuusetsintää 25.4.08

Tehtiin kuivalla savipeloolla ensin keppijälki ja sitten namijälki. Meni tosi kivasti, sillä ei ole aiemmin jäljestänyt pellolla. Keppijäljeltä nousi kaikki 9 keppiä, keppien välit 10-50 askelta, myös kulmia. Muutaman ilmaisi nätisti menemällä maahan, suurimman osan kohdalla vain pysähtyi ja piti pyytää maahan. Naijälki meni tosi kivasti, jäljesti rauhassa, poimi lähes kaikki namit. Pituus nin 150 askelta, noin 5 kulmaa.

Myöhemmin isolla ruohikolla tarkkuusetsintä, etsittävänä 2 kolikkoa, avain, avaimen muovimerkki ja hiuspampula. Alue alattu, noin 3mx3m. Etsi hyvin, minasi ottaa löytäessään esineen suuhun, mutta pyydettäessä meni maahan. Hyvin hiffasi taas uuden jutun!


Jälkeä 14.4.08

Nessan kanssa jälkeä Ankkapuiston nurmikolla. Keppijälki, 8 keppiä, ehkä 150m pitkä jälki. Seurasi jälkeä kivasti, hidasti kaikkien keppien kohdalla, kahdella kepillä jopa tarjosi maahanmenoa.

Jälkeä 11.4.08

Nessan kanssa tehtiin ekat nurmikkojäljet talven jälkeen. Nessahan on tehnyt nyt keväöällä testin vuoksi pari metsäjälkeä, joissa ainoastaan ilmaistavat kepit. Jäljestyksen tarkkuus ehkä vähän kärsi, mutta kaikki kepit löysi! Ilmaistapa toisin oli hieman heikko, Nessa ilmaisi kepit pureskelemalla niitä.
  • Ensin tein voimakkaasti tallatun keppijäljen, kepit ilmaisi Nessa menemällä maahan. Minun toki piti kehottaa Nessa maahan keppien kohdalla, se kun ei vielä itse osaa sitä. Hienosti Nessa seurasi jälkeä ja merkkasi kaikki kepit.
  • Keppijäljeltä jatkettiin namijäljelle, jonka alkuun Nessa jäljesti hienosti. Namien etysiminen ei ollut varsin rauhallista, luultavasti sen vuoksi että ruoho hyvin lyhyttä ja melko kuivaa, maassa ei juuri jäljen hajua. Nessa yritti kiskoa jäljen läpi melkoisella vauhdilla, mutta ehkä toistojen kautta tarkkuus nousee taas esiulle. Jäljen päässä keppi, jonka ilmaisu maaten käymällä.

Vanhat raunioryhmän treenit

Rauniotreenit 30.4.08

Aktiiviset vappuaattona, paikalla minä, Marisa ja Ressu sekä vierailijana Nina Sarkonen ja Echo. Häiriönä keskikasan vieressä mankka, josta tällä kertaa soitettiin radiota. Seuraavalla kerralla häiriö cd:tä jossa mm laukausten ääniä.
  • Ensimmäisenä Echo jolle tehtiin rullaa. Ekalla kierroksella sähläsi vähän, mutta toi kuitenkin rullaa Ninalle käteen. Toisella kierroksella tosi hyvä! Vaikka tuli vauhdilla, pystyi silti keskittymään rullan käteen tuomiseen. Tänään siis treenattiin siten, että rulla pitää vain tuoda käteen ja Nina palkkaa itse.
  • Seuravana Noce, jolle myös kaksi kierrosta. Näytettiin kaksi piiloon menevää maalimiestä, jolle lähetettiin vuorotellen. Ekalla kerroksella Noce vaisu heti alusta ja tiputti rullaa ennen kuin Marisa pyysi irrottamaan. Kolmannesta virheestä autoon. Toisella kierroksella sama treeni-idea, keskityttiin erityisesti siihen että rulla tulee käteen asti. Marisa tasaisella, jotta rullan tuonti helpompaa. Onnistui hyvin.
  • Nocen jälkeen Nessa. Ideana oli tehdä kolme umpparia isolle alueelle eli haastava treeni, jossa katsotaan missä mennään. Eka piilo korkean betonirengaskasan sisällä. Merkkasi hajun hyvin, mutta ongelmia tarkentamisessa. Ilmaisi 2 kertaa epätarkasti, mutta lopulta ymmärsi tarkentaa kunnolla. Ongelmia rullan ottamisessa, koska haju tuli ylhäältä. Lopulta toi rullan. Toinen piilo renkaiden sisällä. Merkasi tas hyvin, vähän samasuuntaista ongelmaa kun edellisellä piilolla, mutta keksi nopeammin. Vimeinen piilo laatikkoumppari taka-aidan vieressä. Tämän merkkasi hyvin ja tarkensi hyvin, mutta ilmaisu oli hankalaa, hyppi vain laatikkoa vasten eikä tajunnut ottaa rullaa Keksi lopulta itse. Nyt siis perusumppareiden vahvistamista, ei vähään aikaa selaisia, josta haju tulee ylhäältä.
  • Risalle treenin aiheena se, että irtorullan saa eri paikasta mistä haju tulee. Tämän taustalla siis se, että vaikka koira saa hajun, se tarkistaa mm vielä kerran irtorullan varalta. Käytännön suoritus keskikasassa kaksi "kaivoa" ja reiällinen betonirulla joka oli jätetty avopiiloksi. Treenit menivät mielestäni oikein hyvin.
  • Simballe kolme maalimistä islla alueella. Oikein onnistuneesti etsi, löysi ja ilmaisi.

Rauniotreenit 23.4.08

Tänään treenit raunioilla. Taas tynkätreenit, alkuun palaveerattiin vähän tavoitteita jne. Mukana treeneissä Risa, Tinka, Fia, Bezza, Noce ja Nessa.

  • Risalla yksi piilo keskikasassa, samassa paikassa kuin viimeksi. Paljon häiriötä, kolme häiriöhenkilöä samassa kasassa, kolistelua ja juttelua. Teki työt oikein hyvin. Etsi, löysi ja ilmaisi hienosti. Ressulle ja Risalle treenejä, joissa isolla alueella vaikeita piiloja ja häiriötä.
  • Tinkalle oli suunniteltu tarkennustreeni, kaksi mm keskikasassa. Tinka etsi hyvin, hyppäsi ekan mm luokse kaivoon, haukkui hyvin. Yritettiin nostaa taas kasan päälle, mutta jatkoi putkea pitkin. Hakkui toisenkin mm hyvin. Nostelua harjoiteltava, kun Tinka pääsee rotasta eroon.
  • Fialle yksi maalimies keskikasassa. Etsi hyvin, löysi kasan päältä, mutta vaikeuksia tarkentaa kasan sisään koska ei halunnut hypätä kaivoon. Kun Stella meni edeltä kaivoon, Fia löysi mm hyvin. Toi hyvin rullan. Fialle täytyy vain yrittää löytää mahdollisimman haastavia piiloja.
  • Bezzalle tänään tarkoituksena tehdä treeni, jossa näytetään kaksi piiloa, mutta siirretään mm eri piiloon. Valeilmaisusta koira pois. Lisättiin häiriöksi kaksi häiriöhenkilöä. Bezzalla meni vähän pasmat sekaisin. Otti ensin kiintorullaa suuhun häiriöhenkilön luona, Tove vain otti rullan ja lähetti uudestaan etsimään. Sitten teki valeilmaisun, josta pihalle. Kun tuli uudestaan, otti rullan häiriöhenkilön luona. Sitten toinen vale ja pihalle. Nyt olisi varmaan hyvä ottaa pitkäksi aikaa kyttöön irtorullat.
  • Nocella tavoitteena se, että pystyy tarkentamaan loppuun asti lähekkäin olevat maalmimiehet ja ilmaisemaan ne loppuun asti. Treeni, jossa näytettiin kun kaksi mm meni piiloon. Kun piilossa, Noce lähetettiin ekalle maalimiehelle, mutta Noce suuntasi toiselle maalimiehelle. Tavoite kuitenkin täyttyi. Näitä lisää.
  • Nessalle ensin yksi mm, keskikasan lähellä, renkaiden keskellä. Lähetin jo alkuradasta. Etsi oikein hyvin, varmisti hyvin että renkaissa mm, ilmaisi hyvin. Toinen mm Eevan kanssa, kun toisten treenit eivät alkaneetkaan. Meni ekan kasan viimeiseen kaivoon. Etsi hyvin, löysi hyvin, ilmaisi melko hyvin. Tiputti rullan juuri ennen kuin otin vastaan. Tähän kiinnitettävä nyt huomiota!!

Hakutreenit 16.4.08

Treenit Ruotsinkylän hiekkakuopilla. Paikalla Stella ja Fia, Tove ja Bezza, minä ja Nessa, Ressu ja Risa sekä Marisa ja Noce. Jouduin lähtemään tänään poikkeuksellisesti jo viideltä. En nähnyt Risan ja Nocen treenejä.

  • Fialle kaksi piiloa hiekkakuopassa. Ekana Marisa hiekkakuopan reunalla, männyn takana. Fia löysi, mutta ei tuonut rullaa Stellalle. Myös toinen samoin. Etsittiin välissä Ressu, mietti vähän mutta toi rullan hyvin. Lopuksi vielä Marisa, toi rullan hyvin. Kissanruoka maalimiehellä vielä liian suuri häiriö. Seuraavalla kerralla palkka maalimiehellä, jos ei tuo rullaa ekalla, Stella puhuu Fialle ja kyselee missä rulla ja vie autoon. Ei rullaa>kiva treeni loppuu.
  • Bezzalle kaksi piiloa haamuina, sillä viimeksi haahuilua. Eka piilo metsäpuolelle, irtosi kivasti, etsi hyvin, toi kiintorullan. Ei kuitenkaan ollut käynyt Ressun luona asti. Ressu ei palkannut. Tehtiin uudestaan niin että Ressu näkyvissä, meni tosi hienosti. Stella myös näkyvissä, Bezza irtosi piilolle hyvin ja ilmaisu toimi oikein hyvin. !!Radiopuhelimet aina metsään, jotta ei kehuta virheilmaisusta!! Bezzalle raunioilla ilmaisuharjoitus, vierekkäin tyhjiä ja täysiä roskiksia, joissa oppii että elkkää hajua ei ilmaista.
  • Nessalle tavoitteena oli saada innokas, motivoitunut treeni sekä suorat pistot. Ensin Ressu leikitti Nessaa, kun lopetin leikin, Ressu piiloon lelun kanssa. Marisa samoin. Kun leikki leikitty, Ressu näyttäytyi haamuna, sen jälkeen Marisa. Lähetin ensin Ressun luokse, sitten Marisan luokse. Nessalla kiintorulla, ilmaisi oikein hyvin. Näytölle ekaa kertaa metsässä, keksi homman ihan hyvin. Palkka leikittämällä. Tänään oli oikein onnistunut treeni, tällaisia lisää.
  • Risalle suunniteltiin yhtä maalimiestä hiekkakuoppaan, Ressu lähetti Risan haravoimaan koko hiekkakuopan pohjan jääden itse ylös. Ekalla pistolla otti hajun Stellasta, joka oli hiekkakuopan toisella laidalla. Tuli takaisin pyydettäessä. Toisella pistolla eteni hienosti maalimiehellä ja toi rullan hyvin käteen asti. Näytölle hienosti.
  • Nocella tauon vuoksi eka piilo haamuna, toinen valmiina. Tavoitteena saada hyvät pitkät pistot. Nocella irtaantumisongelma, ei halunnut irtaatua pidemmälle kuin mihin näki Marisan. Haamu ei auttanut. Käytti hyvin ilmavainua, ei jäljestänyt. Hallinta toimi hyvin. Seuraavaksi piilo, jossa joutuu etenemään siten ettei nää Marisaa.

Rauniotreenit 9.4.08

Tänään treeneissä Tinka, Bezza, Fia, Risa, Nessa ja Simba, treenattiin tässä järjestyksessä.

  • Tinkalle yksi piilo (rankka riehuviikko alla), joka oli ekan kasan kaivo. Kaivossa Ressu, ihan lähellä kaivon kantta. Häiriönä kaksi kulkevaa ihmistä. Tinka etsi hienosti ja haukkui todella hyvin! !!Pitäisikö ottaa raunioille mukaan leikitystä, toisiko varmuutta myös raunioille!!
  • Bezzalle kolme umpipiiloa (kuten viimeksi raunioilla) kenttäalueella. Roskikset ilmaisi todella hyvin, koppi oli vaikeampi, koska ei ollut täydellinen umppari. Yritti ottaa irtorullana kopin narua. Oikein hyvin oli hiffannut umpipiilojen ilmaisun!
  • Fialle kaksi piiloa (myös rankat päivät takana). Piiloina sama kaivo kuin Tinkalla sekä ylhäältä auki oleva kela. Kävi ensin moikkaamassa Toven kaivossa, mutta jatkoi etsimään Ressun. Ressun kela oli vaikea, koska rulla hankalasti ylhäällä. Kun löysi rullan , toi sen innokkaasti Stellalle. Näytölle lähtö vähän vaikeaa, Stella juoksee mukana. Kaivon ilmaisi nätisti. !!Seuraavalla kerralla namit maalimiehillä!!
  • Risalle kolme piiloa: puukantinen kaivo lähellä Tinkan kaivoa, roskis ja keskikasa kaivorenkaiden sisällä. Koitetaan nyt Risalla kiintorullaa hieman kireämmällä, jotta saadaan vahvistettua oikeaa toimintaa. Sitten pikkuhiljaa löysätään rullaa. Roskiksen ilmaisi ilman ongelmaa, rulla tuli hyvin käteen asti. Kaivon ilmaisi myös hyvin. Kasa oli vaikea, merkkasi Stellan hyvin kasan päältä, mutta ei ottanut rullaa. Löysi Stellan kasan sisältä, mutta jäi toviksi istuskelemaan. !! Seuraavalla kerralla sama piilo!! Hyvää oli se, että ei ilmaissut kasan päältä, koska ei ollut varma ukon sijainnista. Muutenkin hyvin onnistuneet treenit.
  • Nessalle tehtiin leikin kautta umppari-ilmaisuja ja ekaa kertaa otettiin mukaan näyttö. Tarkoitus oli alunperin tehdä treeni irtorullalla, mutta Nessa päätti ilmaista kiintorullalla. Ensin leikitys (eka maalimies Marika), sitten etsintä ja palkaksi leikki maalimiehen kanssa. Toisella Tove, samalla tavalla. Leikki oikein hyvin, hiffasi hyvin näytön idean. !!Seuraavalla kerralla kiintorulla, muuten vastaava treeni, mahollisesti kolme maalimiestä!!
  • Simballe tehtiin sama treeni kuin toinen kierros viime raunioilla. Eli kaksi ovea, koin ovi ja poltetun kopin ovi. Poltetun kopin oven ilmaisi hyvin, näytöllä olisi saanut tarkentaa paremmin. Kopin ovi vaikea, lopulta ilmaisee. !! Seuraavalla kerralla selkeä treeni ilman kikkailuja!!

Vanhat Koulutustavoitteita 23.6.08

Enpä ole pitkään aikaan saanut merkintöjä aikaiseksi. Tuntuu olevan niin, että joko kirjoitan blogiin tai trenaan. Viime aikoina olen valinnut treenaamisen ;).
Nyt siis olisi tarkoitus pohtia mitä kaikkea pitäisi treenata ja miten.

TOKO
Simba: kaikkien liikkeiden ylläpitoa, erityisesti pitäisi treenata etentuloa ja sivulle tulemista sekä ruutua. ruudussa kohde ruudun sisällä!

Nessa: Tarkoitus olisi saada liikkeet EVL-kuntoon.

  • Seuraamisen tekniikkaa, hyviä sivulletuloja, lyhyitä seuraamispätkiä, pidempää kontaktia, häiriöitä
  • Paikallaolot, lähinnä ylläpitoa. Muista myös istuttaa!
  • Luoksetulon vauhia ja hyviä pysähdyksiä. Tehtävä paljon! Vaihdoin seisomisvihjeen käsimerkkiin, alkuun tuntui toimivan paremmin.
  • Noutoihin innokkuutta ja loppuasentoja.
  • Tunnariin itsevarmuutta. Osaa tehtävän, muta tekee epävarmasti. Pitäisi ostaa lisää tunnareita, koska nyt kaikki voimakkaasti hajustettuja. Aina kun jonkun kanssa treenaamassa!
  • Kaukokäskyjen tekniikkaa lähietäisyydellä. Istumaannousuja pidemmällä välimatkalla.
  • Asentoja, kisojen lähellä erityisesti istumaanjäämisiä. Lisävihjeenä alaskatsominen maahanmenoon ja ylöskatsominen istumiselle.

AGILITY

Simba: Tavoite saada Simba sihen kuntoon, että voisimme saada nollia kolmosluokasta.

  • Ohjauksia ilman hyppyjä ja sitten matalilla hypyillä, jotta oppisi ohjautumaan. Paljon pientä vääntöä.
  • A:n alastulokontakti. Käsky ALAS, pitää jäädä 2 on 2 off asentoon, vapautus aina omalla nimellä. Pysäytä AINA! Tee toistoja myös kontaktitrainerilla omalla pihalla.
  • Puomin alastulo, samoin kuin A:n alastulo.
  • Puomin ylösmeno, tehtävä uudestaan juoksurytmin sekoitamisella. Kysy ohjeita Miialta!
  • Keinu, samoin kuin A:n ja puomin alastulo.
  • Kepit, sisäänmenotreeniä, erityisesti avokulmat.
  • Muuri ja okseri, harjoittele yksittäisenä. Alkuun helpot lähestymiset, sitten vaikeampia.

Nessa: Tavoitteena saada Nessa teoriassa kisakuntoon syksyyn mennessä.

  • Ohjaustreenejä samaan tapaan. Voi jo vaikeuttaa.
  • A ei vielä aloitettu.
  • Puomin ylösmeno olisi tarkoitus tehdä juoksukontaktina, etsi ohjeita netistä.
  • Puomin alastulo. Tavoitteena että hakeutuu 2 on 2 off asentoon itsenäisesti käskyllä ALAS, pysyy siellä kunnes vapautan Nessa -käskyllä. Alkutreenit kontaktitrainerilla, namit naksun jälkeen kippoon, joka maassa alastulon jälkeen.
  • Keinua ei vielä aloitettu, vasta puomin jälkeen.
  • Muuri ja okseri, tee yksittäin ja muista välillä laittaa treeneihin mukaan.
  • Rengas, renkaan oikean suorittamisen vahvistusta.
  • Kepit, pystykepeillä kädellä auttaen ja hihnan avulla. Kotipihalle pitäisi tehdä kepit!
  • Pituus, vahvista yksittäin.
  • Pussi, vahvista yksittäin.
  • Pöytä, ota treeniohjelmaan yksittäisenä.

Vanhat viestit

Viestiä 2.5.08

Nessan kanssa viestimetsässä. Ennen omaa treeniä Nessa odotti Cricketin treenien ajan kiinni puussa. Tällä kertaa Nessa oli vähän kauempana ja oli melko hyvin hiljaa. Nessalla tänään päätarkoituksena viidennelle matkalle lähteminen. Häiriönä Sini, Minni ja Egil Helin kanssa samassa pisteessä ja alkupisteessä Cricket. Matkaa 200, 250 ja 300m, helpotuksena juokseminen polkua pitkin. Vain lyhyet rauhoittumiset matkojen välillä. Juoksi hyvin, lähti hyvin matkaan. Ei häiriintynyt häiriöistä. Kellotettiin viimeinen matka, 300m, aikana noin 38 sekuntia.

Cricketin matkat 300m, 400m ja 500m. Juoksuajat noin 36s, 50s ja 70s. Juoksi hyvin, rauhoittuminen vähän tavallista vaikeampaa.

Viestiä 27.4.08

Viestiä Nessan kanssa. Paikkana Ruotsinkylä, hiukan kallioinen kohta. Tavoitteena saada Nessa lähtemään hyvin myös viimeinen matka. Tehtiin lyhyellä etäisyydellä seitsemän matkaa, vain lyhyet siirtymiset. Juoksi hyvin, lähti myös Heliltä hyvin. Matkat noin 100-150m.

Viestiä 10.4.08

Tänään pitkän päivän päätteksi vielä viestiä Helin ja Cricketin kanssa.

  • Treenin tavoite: saada Nessa juoksemaan hyvin se hankala viides matka
  • Takana pitkä tauko, joten kunnon motivointi (leikitys treenin alkuun) ja helpotus: lyhyt matka, juoksutus tietä pitkin
  • Treeni onnistui hyvin, matkaa ensimmäisellä matkalla reilu 100 metriä, siirtymät vain muutaman metrin. Juoksi sen viidennen matkan!
  • Jatkossa vastaavaa treeniä, matkoja jopa seitsemän. Kunnon leikitys alkuun, kunhan Nessa ei ala hötkyillä liikaa.

Vanhat tokot

Toko 24.4.08

Aamulla tunnaria Nessan kanssa. Sara auttoi viemään kapuloita. Kasa ja rivi. Etsi hienosti, löysi oikeat. Toi pureskelematta. Seuraamistreeniä ja luoksetulon pysäytyksiä sekä asentoja.


Toko 25.4.08

  • Nessan kanssa Munkan vikoissa hallitreeneissä. Tehtiin seuraamista, hyppyä, luoksetuloa, tunnaria, kakeja ja ruutua.
  • Seuraaminen oli nättiä, pystyi kivasti keskittymään vaikka muita hallissa samaan aikaan. Edistäminen on se asia johon pitää erityisesti kiinnittää huomiota.
  • Hyppy meni hyvin. Tehtiin alon, avon ja evl:n hypyt. Vauhtia ja varmuutta voi edelleen parantaa.
  • Luoksetulon pysäytystreenejä, aiemmin tänään sivulletuloja. Ihan ok, sivulletulot voisivat olla vauhdikkaampia ja tarkempia. Pysäytystreenit sujuvat hyvin kun vauhti ei ole suuri. Lisää toistoja...
  • Tehtiin tunnari, jossa vieras ihminen vei kapulat ensimmäistä kertaa. Kapulat rinnakkain. Meni tosi hyvin, pientä epävarmuutta, joka varmasti häviää toistojen myötä.
  • Kakejen tekniikkaa ihan läheltä namin kanssa. On hiffannut homman hyvin, päasiassa pysyy oikein hyvin paikallaan.
  • Ruutu oli vaikea, löysi lopulta ruutuun kun siellä alusta.

Tottista 19.4 ja 20.4.08

Ekat varsinaiset tottistelut Nessan kanssa. Seuraavan päivän BH-koetta varten Malminkartanon isolla nurtsilla paikallamakuuta Simban tedessä mm luoksetuloja. Välillä meni hyvin, välillä nousi. Pitkiä seuraamisia, pystyy keskittymään max noin 20 askelta. Istumiset onnistuvat avun kanssa. Luoksetulossa vahvistetaan eteen tulemista (kun viime aikoina tehty tokon suoria sivulletuloja).

20.4 BH-koe. Nojoo, läpi meni, mutta se ei ollut nättiä katteltavaa. Nessa ei seurannut seuraamisissa ollenkaan. Teki muut, istui, meni maahan, tuli luokse ja makasi paikallaan. Sispä tottisosuus läpi. Nyt on iso työ saada seuraaminen taas kuntoon!

Tokoa 18.4.08

Tänään Munkan Tokotreenit Agitokolassa. Simban kanssa tehtiin paikallaolot, seuraaminen, idari, luoksetulo, ruutu, tunnari ja ohjattu nouto kisojen tyyliin.

  • Paikallaolot menivät hyvin, istui, suostui menemään maahan ja makasi hienosti.
  • Seuraaminen hyvää, yksi perusasento taisi jäädä tekemättä.
  • Idarissa ei taaskaan istunut. Mikä olisi sopiva lisäkäsky tms. tähän???
  • Luoksetulossa hyvät pysäytykset, loppuasento voisi olla tiiviimpi ja sivulletulo parempi.
  • Ruutu meni hyvin, minä mokailin.
  • Tunnari siisti. Loppuperusasento vino.
  • Ohjatussa jotakin sähläystä, lopuksi onnistui.

Nessan kanssa vähän seuraamista. Meni kivasti. Ohjattu oikealle, onnistui hyvin, lisää vauhtia.

Toko 22.4.08

Lenkin jälkeen Nessan kanssa neljä tunnaritreeniä. Kaikissa oma kapula keskellä epämääräistä "kasaa". Ekalla toi väärän kapulan. Otin vain pois. Lähetin uudelleen, toi oman. Kehut vasta kun kapula sivulla asti. Lisää vauhtia ja varmuutta liike kaipaa, mutta mielestäni tietää jo pikkuhiljaa mitä on tekemässä.

Kun tultiin kotiin, tehtiin Nessan kanssa vielä vähän kaukokäskyjä. Alkavat toimia, kun olen polvillani maassa, mutta kun nousen seisomaan, alkaa sählätä.

Toko 14.4.08

Tänään tehtiin Simban kanssa eilisiä oppeja, eteentuloja, ruutua ja maahanmenoa.

Nessan kanssa seuraamista, ruutua, merkkiä, kakeja jne.

Loistava juttu! Olin treenaamassa koulun kentällä, Nessaa olin lähettämässä merkille ja Simba oli paikallaanistumisessa. No, jänishän siitä ryntäsi keskelle kenttää. Ja mitä koirat teki, treenasi tietenkin. Eivät reagoineet pupuun ollenkaan!!!

Toko 16.4.08

Tänään tehtiin tokoilut pelkän Nessan kanssa pyöräilylenkin lomassa Ankkapuiston isolla nurtsilla. Laitoin nurtsille neljä merkkiä noin 10 metrin välein peräkkäin ja viimeiseltä merkiltä ruuden noin 20 metrin päähän. Ensin treenattiin merkkejä, sitten ruutua ja lopuksi tunnaria. Asentoja ja seuraamista siinä väleissä.

  • Merkit, treenattava asia se, että menee merkille joka on suoraan edessä ja mihin katseeni ohjaa. Onnistui yllättävän hyvin, lähes joka kerralla valitsi oikean merkin. Merkit teki vauhdilla ja pysähtyi käskystä hyvin.
  • Ruutu, ilman kosketusalustaa. Ensimmäisellä kerralla suoraan merkkitreenistä hakeutui yhden merkin taakse. Kävin kerran näyttämässä ruudun keskikohdan, jonka jälkeen hakeutui hyvin keskustaan.
  • Tunnari. Ekalla kerralla hajuinen kapula hajuttoman kapulakasan takana. Meni oikein hyvin. Seuraavalla rivi, nosteli vääriä. Myös ympyrässä nosteli vääriä. Myös epävarmuutta. Palataan siis helpompaan, muista varoa ettei hajua tartu vääriin kapuloihin.

Toko 13.4.08

Sunnuntaina Simban kanssa HSKH:n evl tokokurssilla. Kouluttajina Virve Sormunen ja Riitta Jantunen-Korri. Ensimmäisenä paikallaolot koko ryhmän kanssa.

  • Istuminen meni hyvin. Täydet 2min piilossa.
  • Paikallamakuu ei mennyt hyvin, ei suostunut menemään maahan. !!Tätä treenattava paljon!! Makasi hyvin. !!Virve huomasi että lopun perusasennossa annan vähän kaksoiskäskyä, katse eteenpäin!!

Aloiteltiin Riitan kanssa ja tehtiin kisaonomaisesti ruutu ja metallihyppynouto.

  • Metallihyppynouto meni hyvin, vaikka käytössä vieras metalli. Tähän olin tyytyväinen. !!Muista välillä treenata noudon luovutuksen jälkeen perusasentoa!!
  • Ruutu ei sitten mennytkään hyvin. Ensimmäisellä käskyllä ei mennyt merkille vaan lähti kaahaamaan ruutuun. !! Muista itse keskittyä ensin ainoastaan merkkiin!! Toisella meni hyvin merkille ja lähti vauhdilla kohti ruutua.Ruudun edessä oli maassa roskia, jotka tuntuivat hämäävän. Ei lopulta löytänyt ruutuun, vaan jäi takimmaisen merkin taakse. Toisella kerralla meni aivan samaan paikkaan. Riitan ehdotuksesta teimme ruudun keskikohdan vahvistusharjoituksia eli kävin näyttämässä ruudun keskikohdan ja lähetin koiran sitten ruutuun, kun koira meni keskikohtaan, jes ja lelu. !!Riitan ehdotus oli, että noin 1/4 harjoituksista olisi näitä harjoituksia, myös kutsuruudut voisivat olla änen mukaansa hyviä!! Eli vaihtelevuutta ruudun treeneihin.

Jatkettiin Virven kanssa, seuraaminen, neliöseuraaminen, tunnari ja ohjattu.

  • Seuraaminen meni muuten hyvin, paitsi että vinkui tänään vähän. !!Muista kiinnittää tähän huomiota!! Jätti ottamatta kaksi peruasentoa. Muuten oikein siistiä seuraamista.
  • Idarissa jätti istumatta. !!Virven vinkkinä hidastaa istumissuoralla vähän ja antaa hyvin selvä käsky sekä katsoa että varmasti istuu!!
  • Tunnari meni hienosti. Lopun perusasento vino. Vähän suu alkoi käymään luovutuksessa, Virven vinkki lyhyempiä kapulan pitämisiä
  • Ohjatussa oikean kapulan haku. Ensimmäisellä varasti suoraan kohti kapulaa. Toisella oli jo suuntaamassa oikealle kapulalle, mutta häiriintyi sitten ylimääräisestä merkistä. Lopulta haki hienosti oikean kapulan. !! Treenattavia ylimääräiset merkit, toisen viemät kapulat (katso itse tarkasti 1.kapulaa, tämän jälkeen katse merkkiin), erityisesti oikean kapulan haussa merkin vahvistukset ja suora luovutus!! Virven vinkki suoraa luovutukseen: harjoittele eteen asento aivan kuten sivulletulo, kun vahva, käske koiraa sivulta eteen ja edestä sivulle jne.

Toko 12.4.08

Nessan kanssa ATD:n evl tokokurssilla. Aiheena kaukokäskyt.

  • Nessan kanssa tehdään kaukokäskyt niin että takapää pysyy paikallaan. Tekniikkaan keskittyminen ja sopivan alhainen viretila nyt tärkeitä. Erityisesti seisomaliikkeiden tekniikka luotava vahvaksi, istumaan-maahan voi kehittää jo etäisyyttä.
  • Vinkkejä: jättökäsky erilaiseksi eri liikkeissä, paikallaanpysymisen apuvälineitä pöydät, hihna, rimat ym, käytä aina joko takapalkkaa tai mene palkkaamaan koira, muista harjoitella myös hyvin pitkäkestoisia asentoja

Toko 11.4.08

Nessan kanssa tokoiltiin päivällä, ensin Maken duunin ulkopuolella, sitten Malminkartanon sirkuskentällä.

  • Seuraaminen häiriössä, siinä Maken duunin liepeillä. Nessa oli tänään vähän väsyneen oloinen. Teki teknisesti ihan ok, ekalla askeleella pudotti kontaktin, mutta paras terä puuttui.
  • Suoraan sivulletulo pidemmästä matkasta toimi melko kivasti, vähän vauhtia tähänkin lisää.
  • Noudon luovutusta tehtiin paljon, onnistui hyvin. Ensin pelkkää pitämistä, sitten sivulletuloja kapula suussa ja lopuksi noutoja. Tunnarikapulalla pitämisiä, samoin metallilla. Metallin otti alkuun pehmeästi suuhun, mutta oppi pian pitämään kunnolla kiinni. Tunnarin pitää suussa nätisti, mutta kun poimii maasta, ottaa sikariotteen. Pitää kuitenkin rauhassa.
  • Paikallaoloja sekä istuen että maassa, minä auton piilossa. Koska häiriötä melko paljon, paikallamakuut lyhyitä, piilossa noin puoli minuuttia kerrallaan.
  • Sirkuskentällä teimme ensin merkkiä ja kun se meni hyvin, lisäsin häiriöksi kapuloita. Tänään toimi, ei häiriintynyt kapuloista. Näitä lisää!
  • Sirkuskentällä teimme myös ruutua. Merkiltä menee ruutuun kivasti, tarjosi taas ensin maahanmenoa. Sivulta lähettäessä jää ruudun etupuolelle, näitä pitää tehdä lisää. Harjoittelin myös ruutuun korjaamisia, onnistui kivasti. Skeittaaja oli selvästi iso häiriö ruutuun mennessä, Nessa hidasti tuolloin selvästi. Mutta teki kuitenkin loppuun asti!

Simba oli mukana Munkan tokohallitreeneissä.

  • Seuraaminen. Nättiä, innokasta, jaksaa tehdä pitkiä pätkiä. Vähän vinkumista askeleissa, tästä pitää päästä eroon! Myös alkuperusasento pitää saada nopeammin.
  • Luoksetulo. Teimme pari suoraa luoksetuloa, menivät hyvin. Pysäytykset seisomaan menivät tänään hienosti.
  • Idarin teki virheettömästi.
  • Ruutu meni hienosti, vauhdikkaasti.
  • Ohjatussa noudossa ensimmäisellä lähti ensin vasempaan ja bongasi sitten keskikapulan. Yhdellä lisäkäskyllä haki oikein vasemman kapulan. Toisella toistolla loistava suoritus, myös luovutus oli hyvä.
  • Metallihyppynouto ok.

Toko 10.4.08

TT-ryhmän agitreeneissä tehtiin myös vähän tokoilua.

  • Ohjatun noudon merkki: ei osaa vielä mennä merkille jos noutokapuloita lähellä. Tänään tehtiin paljon toistoja yrittäen vahvistaa merkkiä vaikka noutokapuloita lähiseuduilla. Lopulta onnistui.
  • Oli pakko kokeilla, kun Emman ruutumerkit löytyivät ruohokentän laidalta. Ja meni ruutuun heti ekalla lähetyksellä!! Meni tosin maahan, enpä enää ikinä pyydä Nessaa maahan ruudussa...
  • Seuraamista tehtiin ihan vähän, ei oikein kyennyt keskittymään.

Toko 9.4.08

  • Jatkettiin Nessan kanssa kapulan pitämistä kotona sekä tunnarilla että ohjatun kapulalla. Alkuun peruspitämistä, häiriönä valeottamiset, kapulan vetäminen suusta, puhallus nenään jne. myös Sara auttoi häiriön tekemisessä. Lopuksi seuraamista kapula suussa, sivulletuloja ja lopuksi noutoja. Pääasiassa treenit menivät loistavasti.
  • Illalla Nessan kanssa Ojangossa vähän seuraamista, ruutua ja ohjattua noutoa. Seuraaminen ok, ruutu meni tosi hyvin (ainoana ongelmana maahanmeno, jota kokeilin ekaa kertaa)! Ohjatussa ongelmana se, että Nessa karkasi merkin sijasta keskikapulalle. Hyvin Nessa jaksoi tehdä töitä rankasta treenipäivästä huolimatta. Teimme samana päivänä myös raunioita ja agilityä.
  • Simban kanssa Ojangossa pari ruutua, menivät hienosti. Simbakin kävi raunioilla ja teki vähän agia.

14.1.09 Jälki

Illan loppuun vielä keppijälki Nessalle Röykän nurmikolla. Nessa teki töitä innokkaasti päivän useista treeneistä huolimatta. Otti hyvin janalta (noin 15m) jäljen, tosin ensin takajäljen varmistettuaan. Ilmaisi varmasti maahanmenemällä kaikki 9 keppiä. Keppien välit 4-20 askelta. Jäljellä myös 2 kulmaa, pyöri vähän aikaa kulmassa, mutta lähti hienosti itsenäisesti oikeaan suuntaan.

Jäljestyksessä tehdään nyt erityisesti keppijälkiä ja janaa. Yritetään saada aikaan pari janatreeniä vielä tälle viikolle.

14.1.09 Agia

Agilitytreenit Villen ohjauksessa Simban ja Nessan kanssa. Katotaan, jos saisin kuvan radasta tänne lisättyä myöhemmin, nyt vain kommentteja treenien kulusta.

Simba:
  • Ekalla kierroksella lopetti kepit kesken, liikuin itse liian voimakkaasti kepeistä poispäin yhtäkkiä.
  • Ekalla rundilla myös rumia kaarroksia, varmasti liian laiskasta ohjauksesta johtuen. Tsemiä alusta alkaen!
  • Hyvää: tehtiin oikeaa rataa, Simba ei sinkoillut väärille esteille, kontaktit hyvät, muurin suositti hyvin, esteen kiertäminen toimi hyvin.

Nessa:

  • Puomin alastululossa menee 2on 2off asentoon hyvin, mutta lähtee minun liikkeestäni, ei odota vapautuskäskyä. Tähän kiinnitettävä huomiota treeneissä ja kisoissa!
  • A onnistui hyvin, oli vauhdikaskin! Hiffannut nyt A:lla loppuasennon, tässä myös 2on 2off.
  • Keppien sisäänmenot hienoja, tuli myös pari kertaa kepeistä ulos ennen loppua kun hidastin ja otin äkisti etäisyyttä.
  • Jätä koira tarpeeksi kauas ekasta esteestä! Tiputti taas ekan riman, jos jätti liian lähelle.
  • Käytä molempia käsiä! Puomin jälkeen hösellettiin 180 kulmassa, ensin ampui liian kauas kun nostin kaasukättä liikaa, sitten tuli välistä, kun en liikkunut ja vetänyt oikeasta kohdasta, kun liikuin liikaa eteenpäin, rima tippui ja kun kaasukäsi unohtui A:lle kokonaan, jäi vain viereeni katsomaan mihin mennään. Huolellisuutta!!!

Yleishuomiota:

  • Muista ottaa huomioon koiran rata, lopun muurille viennin tein ensin sisäkautta, vaikka ulkokautta reitti ei ollut pidempi, mutta vauhti pysyi paremmin.
  • Älä laiskottele! Villen mielestä ekan radan ohjaus oli löysää.
  • Huolellisuutta! Koirat menevät sinne mihin ohjaan. Etenkin Nessan kanssa täytyy olla tarkkana, lukee niin hyvin kehon asentoa. simba saattaa mennä oikeinkin, vaikka ohjaisin väärin, Nessa ei.

14.1.09 Tokoa

Tänään oli oikea aktiivipäivä. Töiden jälkeen lenkkeilin Simban ja Nessan sekä Ressun ja Risan kanssa. Lenkin lopuksi menimme uuteen paikkaan kivalle hiekkakentälle tokoamaan.

Simba tokosi vähän omaksi ilokseen. Seuraaminen oli kaunista, mutta piippaavaa. Ja ruutuun mentiin täysillä, tosin ei merkin kautta.

Nessan kanssa tokoiltiin tavoitteellisemmin.

  • Seuraaminen: pieniä pätkiä, kontaktia ja intoa painottaen. Palkkaus lelulla. Onnistui hyvin, teki innokkaasti. Näitä lisää.
  • Kaket: lyhyellä matkalla liikeratojen vahvistusta. Onnistui hyvin. Näitä lisää.
  • Paikallamakuu: lähti ryömimään, vaikka en ollut piilossa. Paikallamakuuta nyt tehtävä lisää.
  • Paikallaistuminen: tässä oli myös vaikeuksia, meni maihin. Tosin istumisen aikana puuhailin kaikkea muuta muun muassa Nessan selän takana. Istumista vahvistettava.
  • Ruutu: häiriömerkeillä. Meni hienosti, löysi merkille ja ruutuun. Ruutua mahdollisimman paljon, uusissa paikoissa, vieraita ruutuja. Myös häiriömerkejä. Ruudun loppuosaa eli ruudusta seuraamaan kutsumista tehtävä lisää.
  • Ohjattu nouto: häiriönä ruutu, ruudun puoleinen oikea kapula haettavana. Ekalla haki keskikapulan. Toinen ja kolmas toisto onnistuivat hienosti, laukkasi takaisin, luovutusasento ok. Lisää toistoja.
  • Tunnari: Ekalla haki hyvin ja oikean kapulan. Tokalla haki kapulan, jota oli tökännyt ekalla kerralla, miksi? Kolmannella hienosti oikein. Luovutusasennot hyvät, piti kapulaa suussa rauhallisesti. Tunnaria joka kerta, kun treeniseuraa. Jos eka onnistuu, megapalkka ja lopetus siihen.
  • Metallinoutoa: pitkästä aikaa tehtiin myös perusnoutoa. Odotti hienosti noutokäskyä. Lähtö innokas, laukalla kapulalle. Pääasiassa laukalla takaisin, kannustin jes-sanalla ripeää tuomista. Pari kertaa suorapalkka tomisesta, muilla luovusasento sivulla Luovusasento vähän vino, tähän kiinnitettävä huomiota. Tein myös pätkän seuraamista noutokapula suussa, piti suussa rauhallisesti, seurasi hyvin.

Tokoilun jälkeen suunnattiinkin agitreeneihin. Niistä lisää seuraavassa tekstissä.