lauantai 29. elokuuta 2009
23.8.09 Helena, Pete, Vitra ja Ruu kylässä
Tänään iltapäivällä saimme vieraita suoraan mökkeilemästä, kun Helena, Pete, Vitra ja Ruu tulivat kylään. Vitra ja Ruu tutustuivat ensin pihaamme ja lapsiimme, sen jälkeen lähdimme käymään yhdessä lenkillä. Nessa jäi kotiin lepuuttamaan olkapäätään. Ralli ja Ruu pääsivät uimaan pallojen perässä, Vitra kastautui lähinnä vahingossa. Reipas tyyppi Vitra kuitenkin on, suhtautui hyvin lapsiin ja jopa isotteli Rallille lenkin alkuun. Ja vedellekin piti haukahtaa pariin kertaan, kun se ei suostunut kuuntelemaan suurta vesilohikäärmettä ;). Lekin jälkeen kaikki neljä koiraa pääsivät tutustumaan toisiinsa, kun Helena ja Pete tulivat käymään sisällä. Hyvinhän noilla sujui yhdessä, yhtäkään ärhentelyä ei koko aikana syntynyt. Vitra oli lenkistä ihan puhki, mutta innostui kyläilyn lopussa puuhaamaan kanssani jotakin pientä. Ihana pentu ;)! Kannattaa pysyä kuulolla, Vitra on huippu!