Nessa jatkoi tänään lepäilylinjalla. Nessa on saanut oleskella pihalla, mutta lenkeille en ole vielä ottanut sitä mukaan ollenkaan. Auton perästä on kuulunut haikeaa valitusta, kun ainoastaan Ralli on päässyt lenkille. Ja energiaa tuntuu olevan, hmm, reilusti. Illalla Nessa muun muassa vahti, että kinkkukiusaus tulee tehtyä oikein ja siivosi puolestani lattian, jos jotakin pääsi tippumaan.
Ralli pääsi iltapäivällä ensimmäistä kertaa ikinä yksinään mukaan mökille. Se otti tilaisuudesta kaiken irti ja kiersi ihmisten luona rapsutuksia pyytämässä koko reissun ajan. Tony, meidän kohta 10 vuotta täyttävä kummipoikamme, ja Ralli leikkivät hippaa ja riehuivat keskenään, Rallilta tosin lopahtivat akut ennen Tonyä.
Mökillä tein Rallin kanssa pieniä tokopätkiä pallon kanssa. Teimme seuraamista, kaukokäskyjä ja jääviä asentoja sekä pari luoksetulon loppuasentoa. Pitkästä aikaa ensimmäinen treeni sujui mukavasti, pitäisi vaan muistaa treenailla hieman useammin...